Siirry sisältöön

Haluaisitko Personal Traineriksi?

valmentajasi-m-vahakangas-web-27

Jos olet Personal Trainer, haluamassa alalle tai harkitset PT:n palkkaamista, tämä kannattaa lukea. Kirjoitan tässä auki omakohtaisia kokemuksia, valintoja ja niiden seurauksia, jotta kokemuksistani voisi olla apua ja iloa alalla oleville tai alalle pyrkiville. Uskoisin, että tämä kiinnostaa myös sellaista, joka harkitsee ostavansa PT-palveluja.

Tässä kirjoituksessa avaan yhtä uraputkea, omaani, koska sen tunnen parhaiten.

NYKYHETKI

Tällä hetkellä pyöritän omaa yritystä (LuomuPT) ja itseni lisäksi työllistän yhden osa-aikaisen PT:n. Minulla on pääasiassa henkilöasiakkaita eli yksityishenkilöitä erilaisine tavoitteineen. Tämän lisäksi aina muutama yritysyhteistyökuvio kerrallaan, pari kolme etävalmennusasiakasta sekä muutama verkkovalmennus vuodessa. Minulla on toimistotilat Oulussa entisellä keskustan kasarmialueella. Lattiassa näkyy edelleen jälkiä tässä sijainneesta munkkitiskistä. Samassa rakennuksessa toimii Classic Gym, perinteinen kuntosali, jonka kanssa minulla on loistava yhteistyö- ja avunantosopimus. Classicilla ei ole mitenkään rajoitettu PT-toimintaa, vaan sen tiloissa saa vapaasti valmentaa.

Henkilöasiakkaiden kanssa minulla on viikossa noin 25-35 valmennustuntia, osa käy kahdesti viikossa, osa tulee kauempaakin kerran kuukaudessa ja kaikkea siltä väliltä. Muut kuviot (yritykset, etävalmennukset ja verkkovalmennukset) tulevat sitten siihen päälle ja välillä tahtoo tulla kiirekin. Olen kuitenkin pyrkinyt menemään hyvinvointi edellä ja myös ajatellut valmennuksen laatua, joten harvoin on yli kahdeksan tunnin työpäivää. Viikonloput pidän vapaata. Samoin pääsiäisen, hiihtoloman, joulunajan, syysloman, arkipyhät ja kesälläkin koko heinäkuun olen lomalla. Kukaan perheessämme ei ole vielä kuollut nälkään.

Pitkään etsin hyvää tyyppiä jakamaan työtä kanssani ja onneksi Toni Viitala tuli kuvioihin mukaan ja on nyt ottanut harteilleen kolme valmennusiltaa. Toiveena ja tavoitteena on kasvattaa LuomuPT:stä hiljalleen useamman valmentajan yhteistyökuvio, jossa asiakkaat saaavat hyvää palvelua ja valmentajat voivat hyvin. Liian usein aloitteleva PT laitetaan pienellä korvauksella ja usein ilmaiseksi tekemään liikaa työtä. Se pilaa kehityksen ja tappaa innostuksen.

Alalla, jossa tehdään usein irtotunteja siellä täällä ja pusketaan viikonloput ja loma-ajat töitä, poltetaan oma jaksaminen loppuun ja palkka jää saamatta, olen itse saavuttanut tilanteet, jossa teen töitä yhdessä paikassa, maksimissaan 40 tuntia viikossa, ja olen viikonloput vapaalla. Kukaan ei (verottajaa lukuun ottamatta) ole vetämässä välistä tai pakottamassa mihinkään muottiin. Miten tähän on tultu?

ALKUAJAT

Pohjimmiltaan kaikki lähtee vuodesta 1989, kun nuorena poikana eksyin Raahessa Kuntopörssille. Omistajat taisivat nukkua yönsäkin solariumissa, sillä sen verran ruskettuneita olivat, kun ensimmäisen kerran menin paikan päälle tutustumaan saliin. Farkut jalassa otin alle 50kg kehonpainolla penkistä täydet 40kg ja itseäni sata kiloa painavampi voimanostaja neuvoi ottamaan ensi kerralla mukaan verkkahousut. Että siitä se lähtee etenemään.

Myöhemmin opiskelun ja muun humputtelun vuoksi taukoja harjoitteluun tuli kerrallaan vuosiakin, mutta vuosituhannen vaihteessa aloitin täsmällisemmän perehtymisen alaan. Kirjallisuutta aiheesta on vuosikymmenten varrella kertynyt aika monta metriä. Vaikka pian selvisikin, ettei minusta ole kehonrakentajaksi, oppimisintoni kanavoitui nettikeskusteluihin suomalaisilla ja ulkomaisilla forumeilla. Näin tutustuin ristiriitaiseen tietoon ja koko kenttä vaikutti sekavalta ja harhaiselta. Treenasin ahkerasti, mutta hajotin selkäni vähän väliä.

Kun 2006 hajotin olkapääni niin, että valtiokin maksoi työajalla hankitusta pysyvästä invaliditeetista korvauksia, muutti harjoitteluni suuntaa kuntoutuksen ja vammojen ennaltaehkäisyn suuntaan. Työkseni tein EU-projektia, opetin yliopistolla ja kuljeskelin pikkutakki niskassa. 2008 tämäkin muuttui, kun aloin paikallisella pikkusalilla neuvomaan asiakkaita ja omistaja pyysi tekemään ”muutaman vuoron”. Siinä vierähti pari vuotta vetäen laihdutuspienryhmiä, ohjaten asiakkaita käyttämään laitteita oikein ja taisi olla yksi pidempi valmennuskin jo silloin. Samalla oma olkapääkin kuntoutui.

Välillä tein pari vuotta yritysmyynnin parissa töitä ja vedin iltaisin laihdutusryhmiä ja yksilövalmennuksia eräässä kuntokeskuksessa. Kun YT-neuvottelut tarjosivat tilaisuutta pysyä kotona palkan juostessa, tartuin tilaisuuteen ja lähdin samalla kasvattamaan asiakasmääriä. Kun ilmainen raha lakkasi tulemasta, olin jo saanut kasvatettua kalenterin täyteen. Täydellä 15€ tuntiliksalla tein jopa 12 tunnin tauottomia työpäiviä. Se kannatti, sillä tutustuin samassa työpaikassa toisiin trainereihin, joiden työtavoista ja tekniikoista pääsin oppimaan valtavasti uutta. Oma hyvinvointi ja perhe-elämä kärsivät, joten vuoden jälkeen pidin pienen breikin ja olin hetken aikaa kuntokeskusvastaavana toisaalla. Opettelin tekemään vähemmän töitä ja pyytämään parempaa palkkaa.

Kun vaatimukset alkoivat kasvaa isommiksi, kuin olin valmis aikaani ja tarmoani (sekä valmennuksen laatua) uhraamaan, perustin oman yritykseni. Hain ja sain starttirahaa puoleksi vuodeksi. Jälleen puoli vuotta riitti vakiinnuttamaan tilanteen. Aluksi tein valmennuksia kahdella eri salilla, mutta lopulta tein päätöksen rajautua vain yhdelle salille, jotta siirtymät eivät veisi sitä aikaa, jonka saatoin käyttää itseeni.

OLEN HYÖTYNYT VIIDESTÄ ASIASTA

Vaikka ”elämänkokemus” on sanana hieman arvolatautunut ja vilahtelee sota- ja kalajuttujen seassa, on siitä suuri etu valmentamisessa. Kun tehdään töitä ihmisten kanssa, ei pelkkä tekninen osaaminen riitä edes puoleenväliin. Minulla on moni asiakassuhde kestänyt jopa vuosia juuri sen vuoksi, että alan hiljalleen päälle nelikymppisenä perheellisenä ymmärtämään tosielämän vaatimuksia. Akateemisen uran ja liikunta-alan lisäksi olen työskennellyt postinjakajana, toimittajana, tiedottajana, suunnittelijana – olen siivonnut, käyttänyt kassakonetta, elvyttänyt ihmistä, ulkoiluttanut koiraa ja lukenut tuhansia kirjoja venäläisistä klassikoista Aku Ankkaan. Valvonut korvakipuisen lapsen kanssa, nikkaroinut terassia… elänyt kaikenlaisia elämänvaiheita ja tutustunut ihmisiin laajalla skaalalla. Se kaikki auttaa. Kyllähän tätä nuorena voi alkaa tekemään, mutta urautuminen pelkkiin liikunta-alan opintoihin ja töihin ei mielestäni riitä.

Olen työskennellyt myynnin parissa. Tämä on auttanut ymmärtämään, että ihmiset haluavat ostaa palveluita, vaikka ”kukaan ei pidä myyjistä”. Jos olen myynyt yritykselle paperiseen puhelinluetteloon tuhannen euron logopaikan aikana, jolloin puhelinluettelo jo teki kuolemaa, uskon voivani kartoittaa myös valmennusasiakkaan tarpeet ja tarjota juuri oikeaa ratkaisua. Jos siis haluat alalle, jolla aina myydään omaa osaamista myös silloin kun raha ei vaihda omistajaa (sisältömarkkinointi), sinun täytyy opetella myymään. Ja sitä ei opi kirjoista. Myymään oppii myymällä, provisiopalkattuna ja itse tilinsä tekemällä.

Kolmantena: onnistumiset. Asiakasonnistumiset ovat parasta markkinointia. Kun asiakas saa mitä on tullut hakemaan, hän kertoo saavutuksistaan työpaikalla, sukulaisilleen ja kavereilleen. Sieltä tulee joskus uusia asiakkaita ja hiljalleen tunnettuus lisääntyy. Panosta siis aina laatuun ja yritä motivoida asiakkaasi saavuttamaan enemmän, kuin alun perin halusikaan saavuttaa.

Neljäs pointti ovat mentorit. Minulla on ollut loistavia takapiruja yrityksen perustamisessa ja olen tavannut opettavaisia kollegoita: osalta olen oppinut, miten kannattaa tehdä, osalta olen oppinut miten ei. Aina kun mahdollista, ajaudu juttusille saman alan ihmisten kanssa. Mitä kokeneempi ja kolhitumpi, sen parempi. Vanha ja arpinen valas on ovelampi kuin nuori ja ketterä, koska se on elänyt syvissä vesissä pidempään.

Viidentenä asiana sanottakoon, että olen naimisissa Personal trainerin kanssa. Auttaa kuulkaa kummasti, kun kotona on ihminen, joka ymmärtää alan välillä erikoiset työajat ja ne pakolliset palkattomat työt. Opetus: etsi hyvännäköinen PT ja pyydä treffeille.

Jos et vasta koulunpenkiltä irtautuessasi ole ehkä valmis menemään ensin huonekalumyyjäksi, seurustelemaan PT:n kanssa, lukemaan Tolstoita tai perustamaan perhettä ja elämään ruuhkavuosia, voit kerätä kaikkea tätä kokemuspohjaa samalla, kun opettelet tämän työn tärkeimmän asian. Sen, että ihmisten valmentajana olet eräänlainen hovimestari, palvelija, joka on asiakasta varten. Ei silti tarvitse nöyristellä.

Etikettisääntöjen mukaan ylempiarvoinen päättää milloin kätellään. Mene sinä käsi ojossa joka tilanteeseen ja ota se haltuun. Entisen presidentin Mauno Koiviston sanoin: kyllä se siitä.

 

Valmentajasi Marko

 

Kategoriat

Yleinen

Marko Vähäkangas Näytä kaikki

Personal Trainer yrityksessä Easyfit Oulu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: